lauantai 15. elokuuta 2015

Kuulumisia kesän ajalta

Tästä tulee piiitkä päivitys :) Taloremontti on vienyt suurimman osan vapaa-ajasta joten kovin paljon ei ole kesän aikana ehditty koirien kanssa harrastaa, mutta aina jotain pientä.

Rássi käväisi silmätarkissa alkukesästä ja hyvä tulos saatiin, eli terveet silmät. Saatiin myös Rássin DM status selville sillä molemmat vanhemmat todettiin geenitestillä terveeksi eli myös Rássi on terve. DM (degeneratiivinen myelopatia eli selkäydinrappeuma) on lapinkoirilla uusi juttu. Sairautta on todennäkisesti ollut rodussa jo pidemmän aikaa ja suomessa tiedossa on pari koiraa joilla on oireiden perusteella kyseinen sairaus todettu joitakin vuosia sitten. USA:ssa ja Australiassa todettiin ensimmäiset sairaat ja geenitestillä kantajat reilu vuosi sitten ja sen jälkeen myös suomalaisia koiria on alettu pikkuhiljaa testata. Testatuista kantajia on ollut yllättävän suuri osa, joten sairaus on hyvä ottaa jalostuksessa huomioon jotta ei suotta teetetä geneettisesti sairaita koiria. Sairaus sinänsä on joskus heikosti tunnistettu, oireet ilmenevät yleensä yli 8v iässä, joten osa sairaista lienee mennyt vanhuuden piikkiin. Geneettisesti sairas koira ei myöskään aina sairastu.

Sairauksiin liittyen jatketaan terveysjutuilla. Wilman ja Mustan pennuista Lunalle (Täysikuun Tytär) sattui alkukesästä tapaturma jossa murtui lonkka. Onneksi kasvavan koiran luut ovat aika nopeita paranemaan ja nyt Luna liikkuu jo normaalisti. Onni onnettomuudessa. Toivotaan ettei tule vaivaamaan Lunaa myöhemmällä iällä. Noran ja Rikin pentueesta Senjalla todettiin kesällä patellaluksaatio (polvilumpion sijoiltaanmeno). Eläinlääkäri tutki polven ja suositteli leikkausta, koska polvi loksahti liikkeessä pois paikaltaan. Vika on koirilla usein perinnöllinen ja takapään rakenteella on vaikutusta luksaation syntyyn. Senja kävi leikkauksessa heinäkuun lopussa ja operaatio meni hyvin. Leikkaavan lääkärin mukaan kyseessä olikin traumaperäinen vaurio. Tarpaturmasta ei ole tietoa, mutta sisarukset vaikuttavat olevan kaikki aika vilkasta ja ehtivää sakkia, joten sinänsä en ihmettele jos jotain on päässyt sattumaan :) Toivotaan Senjalle kovasti paranemista ja että pääsisi tulevaisuudessa metsälle.

Yritin astuttaa Rássin kesän juoksusta, mutta astutus ei onnistunut eikä pentuja ole tulossa tälle syksylle. Uusi yritys talvella. Rássi käväisi myös Rovaniemellä luonnetestissä saaden +140 pistettä ja ollen laukausvarma. Tarkemmat pisteet on Rássin omalla sivulla.

Petra kävi tutustumassa konekarhuun pari viikkoa sitten. Aluksi otus aiheutti hieman ihmetystä, eihän se kuitenkaan liiku kuten oikea eläin. Ääntä alkoi kuitenkin löytyä ja ihan oikeanlaista käyttäytymistä.




Petran ja Sinin kanssa vierailtiin Pudasjärven näyttelyssä. Nähtiin samalla myös Sinin kolmea sisarusta. Kaikilla meni näyttely oikein kivasti, vaikka Riskiä lukuunottamatta olivat ensimmäistä kertaa arvioitavana. Sini oli juniorinartuissa ykkönen saaden eri:n ja sa:n, Jeni (Siiri) oli kolmas saaden eri:n ja Tella (Sira) sai eh:n. Sini pääsi jatkamaan paras narttu -kehään ollen siellä kolmas. Riski (Sepe) sai eh:n ja oli junnu-urosten neljäs. 

Tella (Sira)

Riski (Sepe)

Jeni (Siiri)

Tella

Riski

Riski

Sini ja Tella

Tella

Sini

Jeni

Jeni

Jeni

Jeni

Tella

Tella

Sini (oikealla)

Sini ja pitkä päivä väsyttää

Sini PN kehässä

Sini PN kehässä
Petra oli näyttelyn kolmesta plotterista paras saaden ERI1, SA, ROP, SERT ja oli vielä ryhmäkisan neljäs. Ja ekaa kertaa Ville oli handlerina ;) Sinin ja Petran arvostelut koirien omilla sivuilla.