sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kesän ja syksyn kuulumisia

Rássin osalta pentuhommat ei taaskaan onnistaneet, onnistuneesta astutuksesta huolimatta pentuja ei tullut. Vielä on harkinnassa yritetäänkö Rássille enää pentuja vai jääkö Sääskisuon lapinkoirapentueet tällä erää Wilman pentueeseen. Yötaivaan Valoista keväällä meillä vieraillut Iina on käynyt kesän aikana myös terveystarkastuksissa ja tuloksena hienosti lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0.

Petran on päässyt Villen kanssa viettämään aika tiiviin kuukauden metsästyshommissa. Päässyt ajamaan karhua, jäljestämään liinassa monet jäljet ja ensimmäinen ihan Petran oma kettukin on kaadettu. Petralle on alustavasti suunniteltu pentuja alkuvuodesta eli joulukuun juoksuun. Uroksesta lisää myöhemmin.

Pitkästä aikaa koirien kanssa on ulkoilutettu myös kameraa, tässä siitä todisteita.


























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti