perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kaikki pennut löytäneet kodit

Hieman viiveellä tosin tulee tämä päivitys, Senja muutti omien ihmistensä luo jo heti heinäkuun alussa ja Siirikin lähti uuteen kotiin 11.7. Senja jäi paikkakunnalle ja Siiri muutti Ranualle ja sai nimekseen Jeni.

Kuvia Sinin ja Siirin (Jeni) temmellyksestä ennen kun Sini jäi yksin





Siiristä (Jeni) on tullutkin jo kuvakuulumisia. Oli nostanut korvat melkein heti pystyyn uudessa kodissa :)


Sini ei ole ollut moksiskaan painikavereiden katoamisesta, onhan sillä Rássista melkoisesti kaveria. Nyt helteiden aikaan on vietetty aikaa melkein päivittäin järven rannalla jossa Sini on päässyt kahlailemaan veteen ja onhan tuo jo pari kertaa pulahtanut laiturilta järveenkin... Käytiin myös ensimmäisellä rokotuksella eikä neiti edes huomannut koko pistosta. Samalla on harjaantunut myös autossa kulkemiseen. Ja haukkua tästä neidistä irtoaa, milloin millekin, tällä hetkellä on menossa jonkin sortin mörkövaihe, aikamoinen mielikuvitus vaikuttaa neidillä olevan ;)









Nyt kun ensimmäiset Sääskisuolaiset on saatu onnellisesti uusiin, hyviin koteihin, on seuraavat suunnitelmat jo mielessä. Rássi kävi tällä viikolla luustokuvissa ja polvitutkimuksessa ja samalla otettiin myös TGA-testi jolla kartoitetaan riskiä sairastua kilpirauhasen vajaatoimintaan. Polvet oli 0/0, luustokuvien tulokset selviää kun kuvat on käyneet Kennelliitossa, mutta mitään erikoista kuvissa ei näkynyt. Sitten pitäisi alkaa katselemaan aikaa silmätarkastukseen ja varailemaan luonnetestipaikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti